Niehkun ja Nallen Haaveet 3 - viikkoisia

 

 

Pentulaatikossa on alkanut koiranpentujen esiinmarssi - Haaveet huojuvat eteenpäin päivä päivältä varmemmin tassuin.

Kävelyä, pomppimista, kiipeilyä, painia, istumista, haukottelua, murinaa, haukahduksia... kaikkea harjoitellaan sinä lyhyenä aikana minkä silmät pysyvät auki. Väsymys valtaa pienet harjoittelijat aina niin nopeasti.

Poika 1 on energisen vilkas nuori. Kävelyharjoitukset hän aloitti uteliaasti ensimmäisenä ja jaksaa harjoitella taitojaan myös pisimpään. Touhukkaan rohkeasti uusiin asioihin tutustutaan.

Poika 2 valloittaa maailmaa myös hyvin reippaana poikana. Hän taisi valloittaa jo pari sydäntäkin... Haukkumista ja murinaa on tullut harjoiteltua ahkerasti.

Poika 3 on rauhallinen söpöstelijä. Hänellä ei ole kiire. Hän on tyytyväinen kaikkeen mitä pienen koiran elämä on jo eteen saattanut. Mutta hän on myös taitava uusien asioiden oppija.

Pentulaatikon ainokainen tyttö on kaunis, mielipiteitä omaava neitokainen. Liikunnalliset aktiviteetit ovat rauhallisemmat kuin veljillään, mutta ääntä löytyy sitten kaikkien edestä. Hänet huomaa aivan varmasti! Hän söpöstelee ja kertoo tarinoita.

Poika 4 on kävelee tomerasti, harjoittelee painiotteita toisten kera ja mutustelee kavereiden niskaturkkeja. Laatikon reunan yli kurkistellaan jo kiinnostuneena.

 

Tässä he ovat 3- viikkoiset Haaveet. Koko kasa 29kg665g. No siinä on Niehkua 20.5kg verran - Niehku on syönyt erittäin nyvin ja annokset muistuttavatkin enemmän Berhandilaisen kuin lapinkoiran annoksia ;) . Hyvä niin, kun yleensä emot tahtovat rankan imetysurakan aikana laihtua olemattomiksi.

Niehku rakastaa Haaveitaan - ja Haaveet rakastavat omaa emoaan

Poika 3

Poika 2 antaa emolleen pusun

Uusia taitoja siis opitaan koko ajan. Tässä poika 2 on hienosti oivaltanut miten ja mihin kannattaa tarpeet tehdä. Pojan 1 näin istahtavan ensimmäisenä lehdelle hyvin keskittynyt ilme kuonollaan. Sitten seuraava ja seuraava... Tänään on laatikossa lehti hyvin märkä ja muu osa laatikkoa varsin kuivaa - kyllä pennut sitten ovat viisaita.

Kuunnelkaas, pojalla 4 on kerrottavaa..

Laatikon reunan yli kurkistellaan ja ulkopuolinen maailma alkaa kovin kiinnostaa. Reunalle kipitellään seurustelemaan, kun siinä pennuille jutustelee - korvat ovat siis kuulolla!

 

Laatikon ulkopuolelta löytyy mielenkiintoisia tutkittavia juttuja..

Tyttö on ahkera nenän käyttäjä..

Poika 3 on keksinyt miten leikkiin kutsutaan.. leikkiin pitäisi saada veli 1

Poika 2 haastaa tytön painiin..

Poika 3 ja 1 ovat myös leikikkäitä

Sisko ja sen lempiveli 4

 

Pennut osaavat myös näyttää sydänkäpysen, syötävän suloisilta...

Herkiltä....